Talvivaellustarina: Södra Storfjället

Hiihdimme maaliskuussa 2022 yhdeksän päivää Södra Storfjälletin alueella Ruotsissa. Löysin tämän vaelluspäiväkirjan nyt, vuoden kuluttua kirjoitushetkestä. Jos kaipaat kuvausta siitä, miltä tuntuu hiihtovaeltaa suuressa ryhmässä, oppia ja oivaltaa, jatka lukemista.

Vaellus oli osa ensimmäistä kouluvuotta Outdoor Academyssä, ryhmämme vahvuus oli noin 20 henkilöä. Teksti typistyy lopua kohti ja lokitiedot ovat vajaita, ehkäpä se kertoo vauhdista tai väsymyksestä?

Päivä 1: Sunnuntai

Noin 5km, noin 170 vertikaalimetriä, 3,5 tuntia. Kaunis keli!

Ensimmäisenä päivänä nautimme auringosta, rohkeimmat hiihtelivät paidatta. Seurasimme kumpuilevaa jokivartta, ahkiot kaatuilivat ja tunnelma kupli helpotuksen, epäuskon, innostuksen ja ties minkä välillä. Leirin pystytimme vihdoin pyhän tunturin juurelle. 

Lähtö on aina levoton, kun kokoamme yhteen parinkymmenen ihmisen palapeliä varusteista, logistiikasta, odotuksista, tarpeista ja tunteista. On kuitenkin hauska nähdä, kuinka heti ensimmäisten kilometrien jälkeen tunnelma kevenee, vaikka monet vaikuttivatkin vielä epäileviltä. Oli selvää, että tiivisti yhdessä vietetyt viikot alkoivat jo näkyä oman tilan tarpeena, eivätkä kaikki olleet ehkä orientoituneet taas yhteen reissuun. 

Auringonlasku oli uskomattoman kaunis — mielessäni pyöri vain sen yhden instakelan ääniraita. Maisema vain parani ja parani, kunnes teltat alkoivat loistaa kuin suurina värikkäinä lyhtyinä tähtitaivaan alla. 

Ah, vihdoin avotunturissa. 

Päivä 2: Maanantai

Auringonpaistetta, noin 8km pitkin tuntureita, organic and chill. Hiihdettiin kymmenestä neljään taukoineen, kartalta voisi laskea tarkan matkan ja vertit.

Päiväni johtajana. Oli vuoroni ottaa roolia pienryhmän luotsaamisessa päivän taipaleella, vaikken siihen vapaaehtoisesti ilmoittautunutkaan. 

Aamulla saavutimme suuressa ryhmässä jonkinlaisen konsensuksen tulvien päivien reitistä, joka vihdoin selkeytti oman mieleni reissun suhteen, ehkä muutaman muunkin. 

Sittemmin hiihtelimme vaihtelevan hyvällä energialla yli tuntureiden jokilaaksoon, antaen toisillemme tilaa olla ja tuntea. Päivä oli lopuksi rento ja onnistunut, sekä hedelmällinen myös minulle johtajana, kiitos opettajamme. Tarkoin valitut kysymykset ja palaute saivat aikaan itsereflektiota, jota ehkä kaipasin kehittyäkseni — tai motivoituakseni?

Mielessä pyöri myös aiempi oppitunti päätöksenteosta ryhmänä. Siitä pitää etsiä muistiinpanot tai pyytä kertaus, sillä päätöksenteon johtaminen on taidetta, jonka tulkintaa voisin vielä opetella.

Ilta oli taas uskomattoman kaunis, jonka lisäksi pulputtavat ja röhkivät riekot huvittivat meitä kulkijoita, me ehkä emme heitä. 

“Älä kysy mielipidettä, vaan apua. Ihmiset haluavat auttaa, sekä tulla kuulluksi ja osoittaa tietotaitonsa, vaikka muuten asia olisikin heille ihan sama. Haasta itsesi kokeilemalla eri johtamistyylejä. 

Anniina on luotettava ja positiivinen. Huomaa asiat, jotka vaativat tekijää ja ottaa ne hoitaakseen tai delegoi, turhia häsläämättä.”

Päivä 3: Tiistai

Kolmantena päivänä heräsin virkeänä yhtä aikaisin kuin aimminkin. Ovatko kaikki sittenkin aamuihmisiä, jos käyvät nukkumaan ennen kello yhdeksää? 

Vaikka edellinen ilta oli kaunis, tulevaisuudenhaaveita hahmoitellut iltaluento aiheutti lähinnä ahdistusta. Ehkä vanne jäikin siitä tiukalle, sillä kolmantena päivänä minulle delegoitu suunnitustehtävä lähinnä ärsytti, eikä vähiten yhteistyövaatimuksen takia. 

Otin omaa aikaa, hiihtelin yksinäni ja yritin keskittyä nauttimaan auringosta järvenjäällä ja tunturissa. Ehdoton kohokohta oli sulan tunturipuron maukas vesi, jolla me onnekkaat saimme juomapullomme täyttää. 

Myös lopun suoraviivainen suunnistus hankalassa maastossa kohotti uskoa itseeni, viis epävarmuudesta ja kompasseista. Illalla olinkin jo vähemmän kiukkuinen. 

Päivä 4: Keskiviikko

Sää taittui selkeästi huonompaan, paljon verttimetrejä, päivä jona emme katsoneet kelloon. 

Heräsimme pienen järven jäältä nimettömän tunturin juurelta. Aurinko oli verhoutunut pilvimassojen alle, mutta pilkahti kuin hyvänä enteenä samalla, kun pidimme pienen oppitunnin oppimisprosessista ja siitä, millaisia portaita kipuamme tullaksemme asiantutijoiksi jossakin. 

Heti hiihtelyn aloitettuamme saimme kuitenkin kaivaa ensimmäistä kertaa gogglet päähän. Yritimme Aaha-lahden, jonka jälkeen rapsakka tunturituuli ja satunnaiset saderintamat siivittivät meitä tunturien yli ahkion painon polttaessa reisilihaksissa. 

Päivä oli siihen mennessä rankin ja sää huonohko, mutta fiilis pysyi korkealla. Jopa silloin, kun huomasimme saapuneemme väärälle tuvalle noin puolenkilometriä suunnitellusta itään. 

Koko päivään emme myöskään käyttäneet kelloja, vaan elimme kommunikoiden ja itseämme sekä ryhmää kuunnellen. Helppoa, vaikeaa ainoastaan ajatuksen tasolla.

Päivä 5: Torstai – lepopäivä

Aamulla kaadoin ahkion pohjalta ehkä toistakymmentä litraa vettä hangelle ja pohdin, että tätä en olettanut talvivaelluksella tekeväni. Ulkoilmassa ympäristöä ei kuitenkaan voi hallita, joten on parempi oppia sopeutumaan. Ehkä seuraavana yönä tajuaisin kääntää pulkkani ylösalaisin. 

Muuten päivä oli aivan ihana. Satunnaiset auringonsäteet kuivattivat telttaa, kaikki olivat hyvällä tuulella ja ryhmään kerrostunut reissuväsymys haihtui samalla, kun kosteus tuvan lämmössä kuivuneista varusteista. 

Kuuntelin äänikirjaa, jossa kaikki on niin merkityksellistä, mutta ei kuitenkaan merkitse mitään. Ihan kuten tämä päiväkin — pieniä keskusteluja, hymyjä, oivalluksia, hetkessä eloa ja omaa tilaa. 

Päivän viimeiset valoisat hetket vietimme pohtien mihin haluamme sitoutua ja miten kehittyä yhdessä ryhmänä. 

Päivä 6: Perjantai

14km, myrskyinen keli ja whiteout. Erittäin kova, puuskissa repivä länsituuli.

Vihdoin liikkeellä. Vauhdikas päivä jäällä, joka muuttui iltapäivällä vielä vauhdikkaammaksi. Tuuli kuljetti hieman liikaakin ja lounaan jälkeen jouduimme pysähtymään hetkeksi pitelemään säätä, jottemme lentäisi railoon.

Stressasin jään kuntoa, mutta hiihdimme sitä pitkin silti. Pohjois-Ruotsissa suuret vedet on padottu, jonka aiheuttama vedenpinnanvaihtelu tekee jäistä epävakaita. Hyvinhän se lopuksi sujui, vaikka perille päästyämme olin kiukkunen ja kylmissäni. 

Ehkä siksi telttapaikassa oli outo tunne, metsä ei tuntunut toivottavan meitä tervetulleeksi. Yövyimme kahden telttakunnan voimin, aiemmista koko luokan telttapaikoista poiketen. Aamulla keli oli kirkas ja kaunis, minunkin mieleni alkoi sulaa.

Päivä 7: Lauantai

15km, aurinkoa ja hieman pohjoistuulta.

Sormet jäätyy, en jaksa kirjottaa. Aamulla nähtiin kelkkamies, päivällä ahman jäljet, minä suunnistin koko päivän ja keli oli kaunis, matka pitkä.

Törmäsimme lounaalla toiseen ryhmään meikäläisiä, mikä riemu siitä ratkesi. Ihmisistä saa valtavasti energiaa.

Hyvä fiilis! Illalla telttailimme taas pienellä jengillä.

Päivä 8: Sunnuntai

Luminen puuteripäivä, koko päivän sateli, noin 4 kilometriä.

Aloitin päivän kaatamalla pikakahvit vahingossa kaurahiutaleiden sekaan, ehkä olen jo hieman väsynyt. 

Hitaan – mutta yllättävän tehokkaan – aamun jälkeen hiihtelimme hiljaisessa lumipyryssä viimeiselle telttapaikalle. Rauhallisessa tahdissa paikalle hiihtivät muutkin ryhmät. 

Kiukkunälkä vaihtui pehmoiseen päiväuniaikaan. 

“Whoa a aaa I’m on vacation, every single day, I love my occupation” joku hoilasi leirissä ja minä hymyilin.

Päivä 9: Maanantai

Kirjoitettu maaliskuussa 2023: tämä päivä oli jäänyt tyhjäksi – ehkä väsymys vei vaeltajasta voiton. Viimeisenä päivänä hiihdimme pitkässä letkassa, koko luokan voimin. Muistan lumisateen, kevyen tunnelman ja ikuisuudelta tuntuneen kyytien odottelun. Makuupussissa nukutut päiväunet ja tikkataulun.